Reeniä

Fálkin pystyy n. 10 minuutin työskentelyn avulla työstämään todella kevyeksi ratsastaa. Avainsanana on erilaiset taivutukset ja väistöt. On ihan turha aloittaa ratsastaminen suoralla uralla ja passiivisesti, sillä se ei tämän hevosen kanssa johda muuhun kuin pitkään muotoon ja kuolaimessa roikkumiseen. Ratsastuksen pitää olla aktiivista ja Fálkille pitää kehittää koko ajan jotain mietittävää ja tekemistä, jotta se ei nukahda ja muutu raskaaksi.

Teemana on tällä hetkellä sivulle vievien pohkeiden herkistäminen. Fálkin pitää oppia reagoimaan pohkeisiin oikein ja herkästi. Koulutuksessa se oppi väistöt, mutta ihan kovin herkkä se ei vielä niille ole. Ja joskus se lähtee jopa väistämään väärään suuntaan! Mutta sekin on mielestäni merkki siitä että ainakin se yrittää!

Aina kun aloitan ratsastuksen, herätän hevosen jo maastakäsin asettelemalla sen päätä puolelta toiselle niin kauan että se myötää ja alkaa maistella kuolainta. Noustuani selkään teen samaa hetken aikaa paikallani ja lähden joskus liikkeelle väistättämällä sitä pari askelta sivulle. Olen huomannut että väistöjen avulla hevonen kevenee edestä huomattavasti. Se ei ehkä enää "muista" jäkittää kuolainta vasten. Käytän tätä hyväksi koko ajan ratsastaessani: jos se alkaa painaa, väistätän sitä hiukan sivulle tai pyydän siltä etuosakäännöksen, ja se muuttuu taas kevyeksi. Lisäksi harjoittelemme sisäänpäin asetusta suoralla uralla, se sujuu jo melko hyvin. Myös se keventää hevosen etupäätä ja vähentää sen punkemista uran sisäpuolelle sekä lapa edellä kaarteissa.

Minulla on nyt eräs vakioharjoitussarja, johon kuuluu etuosakäännös, suoralla uralla sisäänasetus, pohkeenväistö, suoristaminen, töltin nosto, takaisin käyntiin siirtyminen ja taas etuosakäännös. Sitä tehdään noin 5 minuuttia kerrallaan, jonka jälkeen pieni huilaustauko, ja taas 5 minuuttia, muistetaan tehdä molempiin suuntiin. Se on todellista työskentelyä hepalle ja tekee ihmeitä, kunhan ei jatka sitä liian kauan yhdellä ratsastuskerralla.

Tölttikin sujuu kun Fálkin saa ensin kevyeksi edestä. Tappelemalla on keveyttä tuolta hevoselta turha hakea, se on haettava tolleen vaivihkaa!

Parhaat kaverukset

ELÄMÄ jatkuu

Vihdoinkin koitti päivä jota olen odottanut ristiriitaisin tuntein. Toisaalta halusin päivän tulevan nopeasti, koska halusin saada selville mikä Fálkia vaivaa, toisaalta taas pelkäsin tätä päivää niin paljon että viime viikot olen ollut vuoronperään ahdistunut, masentunut, rasittava ja kiukkuinen. Pelkäsin saada kuulla totuuden ja kävin läpi mielessäni kaikki mahdolliset vaihtoehdot lievimmästä pahimpaan.

Fálki kävi siis tänään kangasalan klinikalla hengitysteiden tutkimuksessa, koska sen hengitys on pihissyt jo jonkun aikaa rasituksessa ja samalla palautumiskyky on laskenut. Vauhtiin tosin nämä oireet eivät ole vaikuttaneet, sillä yhtä eteenpäinpyrkivä heppa on ollut kuten aina ennenkin. Ja yleiskunto on pysynyt hyvänä.

Tänään selvisi että sillä on vasemman äänihuulen halvaus, kuitenkin melko lievä versio. Se on erittäin harvinaista pienillä hevosilla ja poneilla, mutta yleistä isommilla. Se johtuu siitä että "kurkunpään vasemmalla puolella kannuruston ja äänijänteen liikkeistä huolehtiva hermo on halvaantunut. Halvaantunut vasen puoli painuu kurkunpään keskiosaa vasten häiriten ilmavirtausta, ja syntyy erittäin tyypillinen, vinkuva ääni." Kisapolleilla vaivaa leikataa hyvin tuloksin, mutta harrastuskäytössä vaiva ei tuota haittaa. Tietysti kaikkein rankimmat treenit saa unohtaa, mutta perusratsastukseen se ei vaikuta mitenkään. Sitten kun hevonen hengästyy kovasti, sen pitää antaa palautua käynnissä ja sitten voi taas jatkaa nopeammissa askellajeissa.

Minulle tieto oli suuri helpotus. Pieni vaivahan se on eikä hevonen kärsi kun vaan ratsastaja käyttää liikuttamisessa järkeään. Elämä jatkuu ja pyrimme elämään sen loppuun iloisina ja niin terveinä kuin vain suinkin pystymme.

Kiitokset kaikille asianosaisille tuesta ja avusta, se on viime viikkoina ollut tarpeen. Ilman tukeanne olisin todennäköisesti seonnut päästäni. Te asianosaiset tunnistatte kyllä tästä itsenne, vaikka en mainitsekaan nimiänne :)

Kirgisiassa hevonen on aina ollut pyhä eläin

Aamulehti 13.10.06

"Ennen ei ollut hevosia, vain lehmät ja härät vaelsivat ihmisten seurana Kirgisian laajoilla aroilla.

Aina tuulen noustessa ihmiset valtasi kuitenkin outo kaipuu, selittämätön ikävä ja levottomuus; halu laukata, halu lentää.

Niinpä ihmiset yrittivät kaikenlaista, sitoivat kotkan siipisulkia lehmän sarviin, koittivat saada ne laukkaamaan tuulen mukana, aurinkoa vasten. Turhaa. Ei ollut lehmistä lentämään.

Aurinko, kirgiisien ainoa jumala, katseli ihmisten säälittäviä touhuja huvittuneena, lempeästi. Lopulta jumala päätti armahtaa ihmisen ja antaa kömpelölle kaksijalkaiselle kulkijalle kaikkein parhaan lahjan.

Varhain aamulla, usvan hitaasti hälvetessä, ihmiset näkivät kylän kaivolla surusilmäisen, hoikkakaulaiset, pitkäjalkaisen eläimen. Hevosen.

Jotenkin näin kulkee kirgisialainen tarina hevosen synnystä.

Ja Kirgisiassa hevonen on aina ollut pyhä eläin."

Vuosi ja kolme päivää...

...on aika jonka Fálki on ollut Suomessa. Niin se aika rientää nopeasti. Nyt on hyvä muistella kuluneen vuoden tapahtumia eli siitä mistä lähdettiin, mitä on koettu ja mihin on tultu.

Vuosi sitten lokakuun 11. päivä Fálki saapui yhdessä Hriman kanssa Tinnonmäen upouuteen pihattoon. Hevoset olivat päästään melko pyörällä ja tuskin uskalsivat liikkua alapihalta metsään. Erityisesti Fálkin katse on jäänyt mieleen sen ensimmäisinä Suomen päivinä, se oli jotenkin tyhjä ja etäinen, luulen että sen ajatukset olivat vielä jossain hyvin kaukana, kotiseutunsa avarissa maisemissa. Rauhallinen Fálki oli, oikeastaan unelias, yritti ymmärtää mihin oli tullut, miksi ja millainen tämä uusi paikka oikeastaan on. Toden teolla, kaikki oli uutta pojalle, joka on tunturiylänköjen kasvatti, puuttomien seutujen ja ankarien olojen tuotosta.

Seuraavana päivänä tulivat Milla, Gná ja Vima, jotka olivat tuttuja samalta pitkältä matkalta, ja rohkeat tammat näyttivät tien ylämetsään. Ja nämä kolme reipasta tammaa ovat siitä lähtien olleet samaa laumaa Fálkin kanssa.

Pari ensimmäistä viikkoa Fálki sai rauhassa tutustua uuteen elämäänsä. Se vetäytyi usein syrjään hälinästä, halusi olla ihan omissa oloissaan, tarvitsi aikaa tottua. Tein sen kanssa jokusen kävelyretken antaen sille aikaa ihan niin paljon kuin se halusi. Otettiin rauhallisesti, hevosen ehdoilla. Joskus minusta tuntui että tämä hevonen kuihtuu käsiin, se vaikutti jotenkin niin lamautuneelta ja surumieliseltä. Ennen viime syksyä en tykännyt syksystä. Tänä syksynä olen ihmeekseni huomannut suorastaan rakastavani syksyä. Ainoa selitys jonka sille keksin on se, että Fálki saapui luokseni syksyllä, keskelle pimeneviä iltoja ja hiljenevää luontoa.

Aloin ratsastaa kun Fálki oli saanut jokusen viikon olla ihan ilman mitään vaatimuksia. Se oli jo tottunut siihen että heinä kannettiin sen eteen, eikä sen tarvinnut itse etsiä sitä lumipeitteen alta, kuten vanhassa kotimaassaan. Se alkoi viihtyä yhä paremmin ja paremmin, se piristyi ja sen silmiin palasi elämänilo. Syksyllä ja talvella teimme paljon maastoretkiä ja erityisesti kuutamoratsastukset ihan vaan kahdestaan ovat jääneet mieleen. Luottamusasiat olivat heti alusta asti kunnossa ja Fálki sai totutella kanssani kaikki suomalaisiin omituisuuksiin, kuten metsään, risuihin ja siihen ettei eteenpäin useinkaan näe niin kauas niinkuin Islannissa aina.

Kenttä oli vaikea paikka. Hevonen, joka ei eläessään ollut nähnyt ratsastuskenttää, tunsi olonsa siellä epämukavaksi eikä se osannut siellä liikkua. Tai liikkui kyllä, mutta useimmiten laukassa. Kentän takaosa oli pelottava paikka ja kaarteissa sen oli vaikea pitää tasapainoaan. Kulmiin ratsastuksesta ei ollut puhettakaan, eikä oikein volteistakaan, väistöistä tai muista hienouksista puhumattakaan. Töltti ei sujunut kuin muutamia askelia satunnaisesti. Fálki kulki pitkänä, epäryhdikkäästi, painoi ohjalle ja oli jäykkä. Mutta sen luonne oli ja on mitä mahtavin: rohkea, nöyrä, viisas ja yrittäväinen. Ajattelin että ajan kanssa se kyllä oppii kaiken sen minkä muutkin hevoset. En halunnut kiirehtiä sen kanssa, aloimme ottaa pieniä askelia kerrallaan.

Olen kirjannut ylös kaikki ratsastus- ja muut liikutuskerrat. Aika paljon on mahtunut yhteen vuoteen. Fálki oppi kulkemaan kentällä, se oppi menemään volteilla, väistöjen alkeet, siirtymiset, pysähdykset, peruutuksen. Se oppi olemaan pelkäämättä takanurkkia, se oppi menemään kulmiin. Lammasfarmin tunturihevosesta tuli pikkuhiljaa oikein käyttökelpoinen ja monipuolinen ratsu.

Ongelmilta ei kuitenkaan ole vältytty niinkuin elämässä ei yleensäkään niiltä pysty välttymään. Töltti ei alkanut sujua meidän yhteispelillä. Muutamia askelia sieltä tuli mutta ei sen enempää, hevonen oli aina pian ravilla. Keväällä siitä oli oikein jo päässyt kasvamaan kynnyskysymys. Silloin tajusin että turha tässä on enää painiskella ongelman kanssa, asialle pitää tehdä niinkuin on kaikkein järkevintä. Varasin jo hyvissä ajoin Fálkille kuukauden koulutusjakson ammattilaisen luona, kun tiesin että syyskuuksi lähtisin itse reissaamaan. Ja tullessani takaisin oli hevonen kuin eri hevonen! Tai siis luonne oli tietysti oma entinen mukava itsensä, mutta ratsastettavuudeltaan ihan eri luokkaa. Niin lyhyessä ajassa ja niin paljon lisää! Töltti onnistuu nyt ja paranee koko ajan. Nelikäyntihevosesta olikin tullut viisikäyntihevonen. Pohkeenväistö ja etuosakäännökset sujuvat mallikkaasti. Se vastaa pidätteeseen paljon paremmin kuin ennen. Ja mikä tärkeintä, saimme yhteistä opetusta koulutuspaikassa, ja silloin jotain loksahti kohdalleen työskentelyssämme.

Oppimisen vuosi on tämä vuosi siis ollut meille molemmille. Välillä on ollut hyvinkin rankkaa, kaikki tunnetilat on koettu ja on käyty aallonpohjalla, mutta sieltä on aina noustu ja hienot hetket ovat kuitenkin päällimmäisinä mielessä. Jos joku kysyisi että olenko katunut päätöstäni tuoda "islanninrakkauteni" mukanani Suomeen, vastaisin ehkä että välillä olen katunut, mutta en kuitenkaan ehkä ihan oikeasti. Tuskin ilmankaan osaisi elää, tai jos niin kävisi niin kovin suuri tyhjiö siitä jäisi.

Toivon Fálkille, pienelle muumipeikolle, monia mukavia elinvuosia, terveyttä ja iloa. Jos minulla joskus tulee olemaan muita hevosia, mikään niistä ei varmasti tule pääsemään yhtä lähelle sydäntäni.

Fálki tuli kotiin!

Rakkaan ystävän jälleennäkemisen riemu on niin sanoinkuvaamattoman suuri. Pitkän matkan jälkeen lähdin heti seuraavana aamuna Fálkia tapaamaan, se oli silloin vielä koulutuspaikassa. Heppa ei malttanut syödä edes heiniään kun menin sitä katsomaan pitkästä aikaa. Samaan aikaan se vaikutti hieman ujolta. Se ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut. Oli älyttömän kiva nähdä se ja huomata kuinka se muisti ja tykkäsi että tulin.

Kävin koulutuspaikassa vielä toisenkin kerran ja sain pari hyvin opettavaista ratsastus- ja juoksutustuntia. Eli siis käyttöohjeet :) Ja hyvinpä Fálki toimikin, ero entiseen on uskomaton. Töltättiin ympyrällä ja taivuteltiin, väistöt ja etuosakäännös sujuivat upeasti. Olen tyytyväinen.

Tänään Fálki tuli kotiin Alfuriin. Mua jännitti koko päivän töissä, olisin halunnut jo päästä näkemään sen pian. Ja sitten kun näin sen tutun olemuksen tutussa paikassa... suoraan sanoen olin niin liikuttunut että puhuin sille ihan höpöjuttuja. Se oli ihana. Kun se kuuli ääneni kaukaa se nosti päänsä ja tervehti. Kun menin sen luokse se puhalsi hiljaa käteeni. Pysyimme siinä hetken aikaa ja kiitin elämää siitä että kaikkien maailman hevosten joukosta löysin juuri Fálkin, viisaan ystävän.