Fálkin ja Ainon treenipäiväkirja

Olemme islanninhevosruuna Fálki ja teknologiayrityksessä työskentelevä Aino. Haluatko tulla mukaan seuraamaan kuinka treenimme edistyy?

Monday, January 29, 2007

Kuutamolla

Melkein täysikuu ja aivan kirkas pakkastaivas. Siis täydellinen maastoilukeli. Salaperäisen sininen valo ja juuri sopiva luminen pohja tölttäilemiseen. Pakkastakaan ei ollut liikaa, ehkä kymmenisen astetta.

Jaana ja Iines olivat lenkillä mukana. Tölttäilimme Fálkin kanssa edes-takas. Tuntui ihan siltä että olisi mennyt ihan sairaan hyvin. Fálki oli kevyt kädelle ja tölttäsi nähdäkseni nelitahtisesti. Tuntui siltä että Fálki oli ryhdikkäämpi kuin yleensä.

Tää oli taas niitä hetkiä.. tiedättehän.. joiden takia jaksaa sietää niitä loskapaskakelejä.

Sunday, January 28, 2007

Keväthangilla


Herkkusuu

Koskematon luminen kenttä


Satulahuoneen upeat kukkatapetit ja uusi takka


Hauskoja juttuja tältä viikolta

On ollut olevinaan niin kiireistä etten ole kerennyt edes kirjottelemään tänne, eli nyt kerralla koko viikon tapahtumat. Aika kovia pakkasia on pidellyt joten en ole Fálkia nyt ratsastellut hikeen asti, paitsi perjantaina jolloin oli lauhempaa. Maanantaina taluttelin sitä 5 km lenkin, oli oikein mukava talvinen ilta, lunta alkaa olla jo mukavasti. Muina päivinä oon ratsastellut, välillä töltti- ja välillä ravipainotteisempaa. Nyt kun töltti alkaa löytyä helposti, täytyy välillä keskittyä myös raviin, ettei se unohdu ihan kokonaan. Suoralla uralla ravissa ei ole mitään ongelmaa, mutta ympyrällä ratsastettaessa kun Fálkin tasapaino järkkyy, se mielellään vaihtaisi milloin töltille ja milloin laukalle. Ja nyt musta tuntuu että Fálki on löytänyt myös passinsa, mistä en ole ihan varma onko se hyvä vai huono asia. Töltin harjoittelu saa nimittäin ihan uuden ulottuvuuden, kun enää se ei olekaan ravitahtista vaan enemmänkin passitahtista. No, uusia haasteita on aina mukava saada. Eilen tein lisäksi uuden havainnon. Tähän asti olen monesti tehnyt niin että kun lähden ratsastamaan niin alussa keskityn tölttiin ja lopussa ravataan. Eilen päätin kuitenkin tehdä päinvastaisessa järjestyksessä. Kun lähdettiin tölttiin lopussa niin se ainakin selkään tuntui tosi puhtaalta ilman mitään kummempia kommervenkkejä. Näköjään aina kannattaa oikeilla juttuja erilailla ja eri järjestyksessä eikä taipua kaavamaisuuteen - tässäkin asiassa.

Tällä viikolla tapetoitiin satulahuone kukkatapeteilla. Siitä tuli hieno! Oli tärkeää että kohdistukset kukissa tulivat paikoilleen!

Perjantaina kun menin Fálkin kanssa kentälle niin yhtäkkiä sinne ilmestyi shetlanninponi! Se oli ihana, ihan samannäkönen ku Rölli, ajattelin jo että Rölli on karannut kotoaan ja tullut sinne. Ilmeisesti se oli sen talon shettis, jossa kenttä sijaitsee. Fálki oli erittäin kiinnostunut pikkuisesta ja tukevasta tyypistä, ja ne tutustuivat toisiinsa haistellen turpia ja kauloja. Eivät kiljahdelleet ollenkaan. Fálki oli ihan kaula kaarella ja täpinöissään. Alettiin sitten tehdä taas harjoitusta eli kahdeksikkoa. Pikkuveijari otti mallia ja teki myös kahdeksikkoa perässämme. Meinasin kuolla nauruun ja pudota satulasta.

Kenttä oli muuten ihana. Oli satanut lunta ja pinta oli täysin koskematon. Siinä oli sitten kiva tehdä erilaisia kuvioita ja katsoa tuliko hienoja :p Tölttiä ajatellen pinta oli raskas, mutta onnistui kuitenkin kahdeksikossa hyvin, tehtiin sillai et silmukka-osuudet aina tölttiä, keskellä pysäytys ja sitten suoraan tölttiin.

Kiva viikko siis takanapäin ja Fálki on niin kiva :)

Wednesday, January 24, 2007

Voihan lehtoseppo

Joku ihmeen lehtoseppo on jättänyt hienoja kommentteja mutta mulla ja Fálkilla ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan. Ja tämän blogin käytettävyys tuli taas todettua aika surkeaksi, en nimittäin löytänyt täältä mitään kohtaa josta olisi helposti saanut poistetta asiattomat kommentit ja vaalimainokset.

Saturday, January 20, 2007

Ja niinhän me tehtiin

Otettiin rauhallisesti ja käytiin katsomassa luistelijoita, ei tosin menty ihan rantaan asti kun en tiennyt saako sinne mennä, mutta katseltiin kauempaa. Ja sitten Fálki kakkasi sen luistelupaikan "pihaan", juuri sopivasti valitsi wc-paikkansa. Rölli-shettis ja sen kaveri olivat aitauksessaan ja pysyivätkin siellä kun mentiin siitä ohi. Mentiin perälenkki. Töltättiin muutamia hieman pidempiä pätkiä ja muuten käveltiin. Oon viime aikoina ihmetellyt kun pidätteet eivät oikein ole menneet läpi ja hevonen on passitahtinen. Tänään älysin tulla alas selästä ja katsoa miten se kuolain siellä oikein on. Olisihan se pitänyt hoksata jo aiemmin. Siellä se kieli oli kuolaimen päällä. Tai ei ollut koko ajan mutta aikamoinen mussutus siellä suussa kävi ja kuolain oli välillä kielen alla, välillä päällä. Just joo, ei ole mikään kovin suuri ihme jos pidätteet eivät mene läpi. Täytyy kokeilla taas laittaa alaturpis, jonka käytöstä luovuin jokin aika sitten, ehkä kieli pysyy sen avulla oikealla paikallaan ja kuolaimella on taas jotain vaikutusta.

Talli on jo melkein valmis. Kärrättiin eilen soraa sen etuoven eteen jotta hepat pääsevät paremmin astumaan sisään. Tänään taas maalattiin karsinapuita. Siitä tulee hieno talli neljälle hevoselle. Ehkä jo ensi viikolla hevoset pääsevät sinne asustelemaan.

Fálki lähtee mitä suurimmalla varmuudella helmikuun alkupuolella kouluun, mutta siitä enemmän sitten kun se päivä koittaa.

Talvi on täällä

Mittari näyttää miinus kymmentä, lunta on maassa ehkä kakskytä senttiä ja aurinko paistaa puiden takaa. On siis talvi, vihdoinkin.

Mitähän minä keksisin talvisen päivän kunniaksi? Lähtisinkö vaikkapa ratsastamaan? :) Voitaisiin tehdä Fálkin kanssa pitkä ja rauhallinen lenkki, ei keskityttäisi treenaamiseen vaan talviseen luontoon. Käytäisiin metsässä lumisilla poluilla ja sitten mentäisiin katsomaan rantaan retkiluistelijoita, sillä tämmöisellä kelillä niitä varmasti siellä näkee. Ihan hyvä idea, sillä ei tämmöisenä päivänä kannata jäädä sisälle!

Thursday, January 18, 2007

Korppu ja Fálki


Huomatkaa ilmeet ja pitkät silmäripset.

Monday, January 15, 2007

Tölttäilyä

Eilen oli oikein kunnollinen lumipyry ja tiet olivat mukavan pehmeät treenaamiseen. Mentiin siis tölttäilemään "takatielle" ja meni tosi hyvin! Fálki meni uskomattoman kevyellä ohjasotteella hyväntuntuista tölttiä. Virtaa riitti ja aina kun tahti alkoi kärsiä niin ihan pieni pidäte ja pohkeet riittivät tahdin puhdistamiseen. Fálki itsekin näytti hyvin tyytyväiseltä itseensä :D

Friday, January 12, 2007

Fálki lastenhoitajana

Fálkista on tullut lastentarhansetä. Tallillamme on kaksi pienokaista, joiden vieroittamisen hetki on tullut, joten Fálki on toiminut aina silloin tällöin lastenhoitajana. Ja hyvin on onnistunut, joskin hieman taisi olla hermostuneisuutta ilmassa kun toinen varsoista kiersi lakkaamatta ympyrää Fálkin ympärillä ja maisteli hänen jouhiaan, eikä jättänyt ollenkaan rauhaan. No, nuoret varmasti pitävät huolen siitä että Fálki pysyy aktiivisena ja solakkana :)

Wednesday, January 10, 2007

Elämä on ihanaa :)




Ihan superkiva maastolenkki tänään! Herätin kymmenen jälkeen Fálkin aamupäiväunilta ja lähdettiin reippailemaan. Tiet olivat pehmeät ja siinä oli hyvä mennä. Aurinko alkoi paistaa täydeltä terältä ja taivas muuttui siniseksi. Tuuli kovaa ja kuvittelimme olevamme taas Islannissa.. Tuulimyllyn kohdalla salmessa uiskenteli joutsenperhe ja nekin näyttivät tyytyväisiltä. Pidimme pienen tauon myllyllä ja otin tietysti kuvia. Rölli-shettis oli aitauksessaan ja jopa pysyikin siellä, mutta varmuuden vuoksi karautimme ohi nopeata tahtia.

Töltättiin, laukattiin ja lopuksi ravattiin löysin ohjin. Töltti sujui upeasti, kiemurtelimme paljon jolloin se puhdistui nelitahtiseksi. Laukasta löytyi kaksi tempoa - normaali ja nopea. Nopea laukka oli tosi hauskaa, päästiin vähän irrottelemaan.

Tämmöisten päivien takia kannattaa elää myös ne ei-niin-kivat päivät, jolloin on pimeää, sataa räntää eikä millään viitsisi lähteä heppaa ulkoiluttamaan. Suosittelen kaikille :)

Monday, January 08, 2007

Kuvia viikonlopulta




Sunday, January 07, 2007

Uusia seikkailuja

Uusia maastoja on aina kiva koluta, se jos mikä virkistää! Eilen tein Fálkin kanssa suunnilleen puolentoista tunnin lenkin ja hepalla olisi menohaluja riittänyt vaikka muille jakaa, harmi vaan että vähän piti yrittää sitä hillitä koska tiet olivat taas vaihteeksi ihan älyttömän kovia. No, mentiin me aika paljon tölttiä (mikä muuten meni todella hyvin ja puhdistui matkan varrella) ja laukattiinkin muutama ylämäki. Ensimmäinen hauskahko juttu lenkillä oli shettisori, joka sattui olemaan vapaana ja joka tuli tervehtimään ja lähti perään. Ei siinä auttanyt muu kuin tulla alas satulasta ja jäädä odottelemaan jospa joku tulisi sen hakemaan. Onneksi ihan pian sattui paikalle meidän tallin väkeä ja poni saatiin sen verran sivummalle että pääsin karauttamaan täydessä töltissä pois näkyvistä. Seuraavaksi matkan varrella näkyi aivan mielettömän idyllinen näkymä, nimittäin vanha tuulimylly ja sen ympärillä harmaita aittoja, ja lisäksi vielä laavu. Ratsastin tuulimyllyn pihaan ja otin ensimmäiset viralliset kuvat seudun nähtävyys taustalla. Laitan ne tänne huomenna koska teknisistä syistä en pysty niitä nyt laittamaan. Kuulin että kesällä tuulimyllyn luona on kahvila, eli siis tiedossa on mukavia ratsastusreissuja munkkikahveilla :) Kunpa laittaisivat hevospuomin kahvilan eteen, jotta pollet voisivat odotella siinä kaikessa rauhassa kun ratsastajat kävisivät tankkaamassa.

Käytiin siinä samalla lenkillä myös rannassa, jonne menevän tien vieressä olevalla hakkuuaukealla seistä tapitti itse herra Hirvi. Se oli melko kaukana ja seisoi aivan liikkumatta. Fálki ei huomannut sitä. Paluumatkalla se oli ihan samassa kohdassa ja samassa asennossa, katsoi meitä. Yritin huutaa sille jotain mutta se ei hievahtanutkaan. Yritin näyttää Fálkille sitä mutta koska se oli niin paikallaan ja kaukana eikä tuullut sopivasti niin ei Fálki nähnyt sitä :( No, kohtaaminen on sitten vielä edessäpäin.

Tänään oltiin taas maastossa tutustumassa taas uuteen lenkkiin Embla-tamman kanssa. Hevoset kävivät hieman kuumina ja pidätteleminen oli välillä vähän hankalaa, mutta selvittiin kunnialla kotiin ja ihan hauskaakin oli. En tosin oikein muista ihan varmasti että missä me ratsastettiin, ts. en ole varma osaisinko sen mennä yksin, mutta eiköhän se muistu mieleen.

Laitan tosiaan huomenna kuvia paikallisesta nähtävyydestä ja muumista :)

Friday, January 05, 2007

Kentällä



On muuten aika kiva oikeestaan kun kenttä on kilsan päässä, nimittäin matka sinne toimii tosi hyvänä alkuverryttelynä ja paluumatkalla voi jäähdytellä. Oltiin eilen taivuttelemassa kentällä ja tölttäilemässä ympyrällä. Töltti sujui vasempaan kierrokseen hyvin, oikeaan kierrokseen oli hankalampaa saada esiin puhdasta tölttiä, mutta kyllä sen nyt jollain lailla onnistui. Miksiköhän se on niin paljon vaikeampaa? Voisiko se johtua siitä että vasen puoli on vielä jumissa tapaturman jälkeen ja kun nimenomaan se puoli joutuu ottamaan pidempää askelta oikeassa kierroksessa? Ei se kuitenkaan enää sitä kohtaa mitenkään arista ontumisesta puhumattakaan, mutta saattaahan se tietysti jumissa olla. No, me jumpataan se vähitellen kuntoon.

Nyt kun kentällä ei ole aitoja ni Fálki meinasi pari kertaa töltätä ulos kentältä, mutta aika hyvin sen kuitenkin ymmärsi siellä pysyä :)

Huomenna mennään päivänvalolla maastoon, haluaisin tehdä jonkun parin tunnin kohtuurauhallisen lenkin niin saataisiin pikkuhiljaa hepalle kuntoa lisää. Sunnuntaina voisi olla jotain samansuuntaista. Kelit näyttäisivät suosivan viikonlopun maastoilua: pikkupakkasta ja aurinko saattaa näyttäytyä. Tosin maa voi olla aika kova, mutta jos menee hissuksiin niin ei se haittaa.

Noissa kuvissa Fálki odottelee kärsivällisesti iltaextra-annostaan ja lopulta odottelu palkittiin. Eilen taas mietin itsekseni että eräs hienoista ominaisuuksista tuossa hevosessa on juuri kärsivällisyys, arvostan sitä todella koska itselleni sitä on suotu vähänlaisesti, eli ehkä meillä siis ratsukkona on juuri sopiva määrä kärsivällisyyttä!

Wednesday, January 03, 2007

Ratsastuksen aloittelua

Oltiin eilen lyhyehköllä maastolenkillä tutustumassa erääseen uuteen reittiin. Nyt tiedämme siis jo kaksi lenkkiä ja ne yhdistämällä saa pidemmän lenkin. Fálkin kunto on päässyt rapistumaan mutta nyt kun pääsisi taas kiinni normaaliin liikutusrytmiin niin kyllä kunto taas lähtee kohoamaan.

Maastoreippailun jälkeen mentiin vähäksi aikaa kentälle. Siellä on aika jänskää ratsastaa pimeällä, kun lamppu valaisee tavallaan semmoisen ympyrän muotoisen alueen ja se ympyrä on juuri sopivan kokoinen tölttäämiseen. Tietysti voi mennä ympyrän ulkopuolellekin, kyllä siellä sen verran näkee, mutta taivuttelu ja asettelu ympyrällä on tosi hyödyllistä joten aion viihtyä ainakin lähiaikoina paljon ympyrällä :)

Fálki oli melko jäykän oloinen, mutta kentällä alkoi jo hieman taipuakin ja töltti sujui paikoitellen ihan hienosti. Hiukan se oli passitahtista mutta asettelemalla sisäänpäin sen sai puhdistumaan. Ja tärkeintä tietysti oli että jalka tuntuisi olevan kuntoutunut.

Tuesday, January 02, 2007

Uudessa paikassa



Nämä kuvat on otettu ekana päivänä eli 30.12.06. Kahdesta kimosta Fálki on oikean puoleinen ja heinäkasalla oleva on Embla. Fálkin ilme on näissä vielä hieman kainonpuoleinen. Mutta äkkiä se on sopeutunut ja sitä taitaa kiinnostaa läheisessä tarhassa olevat varsat.

Uusi vuosi, uudet kujeet

Fálki on nyt siirtynyt Kangasalalle ja asustaa toistaiseksi pihatossa kimotamma Emblan kanssa. ne tulevat keskenään ihan hienosti toimeen, ovat vielä tässä vaiheessa hieman varautuneita, mutta oleskelevat kuitenkin toistensa lähettyvillä ja on nähty jopa kaulailemassa toisiaan :D Eilen Fálki oli hörissyt uudelle tuttavuudelleen kun tätä oli tuotu takaisin tarhaan. Jossain vaiheessa kimot laitetaan ilmeisesti yhteen muiden hevosten kanssa, viimeistään kesälaitumien aikaan. Parin viikon päästä valmistuu talli, jolloin Fálki saa karsinapaikan, eli se tulee sitten viettämään yöt sisällä.

Treenaus lähtee taas hissuksiin käyntiin. Olin itse aivan karseessa vatsataudissa muutaman päivän mikä vähän hidasti tahtia, mutta kyllä se tästä! Käytiin jo pienellä ratsastuslenkillä ja jos sen perusteella voi mitään sanoa niin todella kivat ratsastusmaastot odottavat meitä. Hiljaisia teitä ja polkuja ja voi ratsastaa rantaankin. Eilen olin taluttelemassa Fálkia, käytiin katsastamassa kenttä, se on tosi iso. Juostiin vähän mutta meillä oli molemmilla niin huono kunto että ei siitä kauheesti mitään tullut. Mutta suunta voi olla tästä vain ylöspäin.

Todella pimeäähän nyt on kun ei lunta ole yhtään, paremminkin sataa vaan vettä. Täytynee ruveta tekemään kerran-pari viikossa sillai että käyn ratsastamassa aamupäivällä ja teen työt illalla. Mutta sehän ei ole mikään ongelma. Kesää odotan tosi paljon, toi uusi miljöö on nimittäin varmasti todella viehättävä silloin. Ja Fálki odottaa uutta ruohoa! Tosin nytkin maasta pukkaa vihreitä korsia, joita se eilenkin halusi maistella.