Fálkin ja Ainon treenipäiväkirja

Olemme islanninhevosruuna Fálki ja teknologiayrityksessä työskentelevä Aino. Haluatko tulla mukaan seuraamaan kuinka treenimme edistyy?

Saturday, April 28, 2007

Tölttikuvia




Friday, April 27, 2007

Kivaa!

Me lähdetään Fálkin kanssa kokopäivän retkelle meidän bestisten eli Ninnun ja Tían kanssa lähitulevaisuudessa :) Odotetaan jo kovasti :) :)

Kuvia tallin avajaisista, keväisiltä retkiltä yms.






On ollut tässä hieman hoppua joten laittelen nyt näitä kuvia hieman myöhässä. Viime lauantaina oli siis tallin avajaiset ja siellä oli ohjelmassa pitkähkö ja melko reipas ratsastusretki (meitä oli 4 ratsukkoa), taidenäyttelyssä käyminen Saarikylien vanhalla kansakoululla, paikallisen herkullisen leivän yms. herkkujen syöntiä laavulla, käynti tuulimyllyssä (joka on muuten häälahja jollekin saarelle aikoinaan muuttaneelle tytölle), savusaunomista, talviturkin heittoa jne. Sää sattui olemaan hieman sateinen ja tuulinen, mutta sehän on vain varustekysymys.


Sitten tässä on kuvia keväisiltä ratsastusretkiltä joita olemme Fálkin kanssa tehneet kaksistaan. On ollut aika ihanaa ja tällä hetkellä mä haluaisin vain retkeillä rauhallisesti, mua ei huvita treenata. Olen siis suunnitellut että huomenna lähdetään Fálkin kanssa koko päiväksi harjulle, otetaan eväät mukaan reppuun ja samoillaan ihan kaikessa rauhassa nauttien hiirenkorvista, lintujen laulusta ja maisemista. Unohdetaan treenaaminen yhdeksi päiväksi.

Thursday, April 19, 2007

Viimeisiä kuulumisia

Fálki sai lomaa viime sunnuntain ja maanantain kun mulla oli vähän muita juttuja. Sen jälkeen meno olikin semmoista että ihmettelin että mitähän se on syöny ;) Pidätteet olivat täysin hukassa ja se meni eteenpäin kuin höyryjuna. Tiistaina päätin etten edes yritä kauheasti ainakaan hidasta tölttiä, koska se ei kertakaikkiaan toiminut. Mentiin aika paljon käyntiä, ravia ja yhden pitkän, loivan ylämäen annoin sen laukata lenkin loppuvaiheessa haluamaansa vauhtia (eli melko lujaa). Keskiviikkona se oli jo aika paljon parempi, töltti oli jo parempaa ja se alkoi jo kuunnella minuakin. Tölttäiltiin takasuoralla edes-takas muutamia kertoja, otettiin paljon siirtymisiä ja sitten mentiin kävelemään poluille. Mahtui tuohon hieman ravia ja laukkaakin. Ravi tuntuu nyt taas ihan kivan vahvalta, kun pelkäsin yhdessä vaiheessa että se on hukkunut. Töltistä on hieman vaikeaa siirtyä raviin (sieltä tulee jotain hyvin vahvasti passitahtista menoa), joten otan sen yleensä käynnin kautta. Yleensä lenkin loppuvaiheessa, kun tölttilihakset alkavat jo väsyä, raviin siirtyminen töltistä ei tuota vaikeuksia.

Tänään meni todella kivasti. Fálki oli lähdössä hieman nihkeän oloinen, mutta kohta se jo heräsi ja oli mukavasti kuulolla koko lenkin ajan. Mielestäni töltti oli Fálkin lämmettyä pehmeää ja puhdasta, eikä se painanut ohjalle. Nyt ei laukattu kertaakaan, mentiin käynti- ja tölttipainotteisesti, ja muutamaan otteeseen ravia. Tähän päivään olen tosi tyytyväinen! Mutta tekisi jo mieli saada vähän opetustakin välillä.

Venyttelen nyt Fálkin jokaisen ratsastuksen jälkeen. Se alkaa taas tottua liikkeisiin eikä stressaa niistä ollenkaan. Päinvastoin, se tietää jo että kun jalan on laskenut maahan niin seuraava jalka on sillä jo puoliksi ilmassa :) Lisäksi käsipäivää-harjoitus alkaa sujua aika hyvin. Se on Pilvin hauska idea. Täytyyhän hyvinkäyttäytyvän hevosen osata sanoa kädestä päivää.

Monday, April 16, 2007

Tölttikuvia




Tässä vähän tölttikuvia Fálkista ja minusta. Nämä on taas otettu todella pro-tekniikalla eli kännykkäkameralla videon pysäytyskuvista. Parempia odotellessa nämä saavat kelvata. Ihan komea askellus Muumilla on siihen nähden että vuosi sitten tavoitteena oli päästä kokonaista pari askelta tölttiä yhteen putkeen ;)

Fillarikausi alkoi


Fillaroin lauantaina tallille ja takas, eli yhteensä 60 km :) Tästä se kuntoilu alkaa.


Fálki sai samalla reissulla hieman fillarisiedätystä kun ajelin sen ympärillä.


Jaksoin ratsastaakin puolitoista tuntia. Oli mahtava sää, tosi lämmintä ja aurinkoista, mentiin Fálkin kanssa paljon metsässä. Metsänpohja oli ihan sinivuokkojen peitossa ja linnut lauloivat kivasti.

Saturday, April 07, 2007

Tölttäilyä ja talutusratsastusta


Töltti on nyt hyvää! Olen itse omaksunut paljon aktiivisemman ratsastustyylin, lähinnä aktiivisen käden, ja se näkyy heti hevosessa. Fálki on alkanut maistella kuolainta ihan eri tavalla kuin ennen ja sen suu kostuu jo ratsastuksen alkuvaiheessa. Avitan syljen eritystä palkitsemalla selästä käsin välillä porkkananpaloilla. Se on jo ehdollistunut taskun vetoketjun ääneen: esimerkiksi hyvän tölttipätkän jälkeen kun avaan taskua, se tietää mitä on tulossa ja kääntää turpansa minua kohti. Näin jo taskun avaaminen toimii palkintona koska se tietää että herkkupala on tulossa.
Olen nyt mennyt vain maastossa. Sisällytän ratsastukseen aina myös väistöjä ja taivutuksia silloin kun näen sopivan kohdan maastossa, esim. tasaisen alueen (jolla voi väistättää voltilla) tai kiven (jonka ympäri kierretään hevonen taivutettuna). Uskon että luonnossa asioiden tekeminen pitää hevosessakin positiivisempaa mielialaa kuin että noita harjoituksia lähdettäisiin nimenomaan kentälle tekemään.
Pari kertaa ollaan myös oltu jalkaisin lenkillä eli Fálki on tullut riimussa mukana, välillä kävellen ja välillä juosten. Se on ihan hauskaa puuhaa silloin tällöin.
Eilen kummipoika Topi ja hänen veljensä Tuukka olivat kokeilemassa ratsastuksen iloja. Taisi kaikkia poikia, myös Fálkia, jännittää yhtä paljon, mutta kaikki sujui mainiosti ja ehkäpä kummipojasta kasvaakin kunnon hevosmies, ainakin hän oli todennut että "Volkki on mun paras kaveri."

Tuesday, April 03, 2007

Tavoitteet ja nykytilanne

Tässä muutamia konkreettisia ratsastukseen liittyviä tavoitteita tälle keväälle ja kesälle:
-paremman tuntuman saaminen eli Fálki reagoimaan paremmin kuolaimeen, kuolaimen "maiskuttelun" lisääntyminen ja sitä myöten enemmän vaahtoa (sitä kehittyy jo paljon enemmän kuin ennen :)
-niskan pehmeneminen
-väistättävien apujen parempi läpimeno
-keskivartalon käyttäminen puolipidätteissä yhä enemmän ja enemmän
-töltin puhtaanapitäminen keskivartalon hallinnan ja Fálkin takaosan aktivoinnin (pohkeet) kautta
-ravin vahvistaminen ympyrällä juoksutuksen avulla

Tilanne nyt:
-ennen kuin nousen selkään pyydän Fálkia myötäämään. Kun se myötää, minäkin myötään. Pyydän sitä joskus myös porkkananpalan avulla myötäämään niskasta. Maiskuttelu on lisääntynyt aika paljon ja siihen auttaa aina esim. väistättäminen ympyrällä. Vaahtoa kertyy suupieliin enemmän kuin ennen, mikäli muistan pitää käden aktiivisena. Silloin tällöin ratsastuksen aikana annan Fálkille pieniä porkkananpaloja selästä käsin palkkiona, myös se edistää vaahdon eritystä.
-niska on vielä aika jäykkä ja erityisestä kylmiltään (ratsastuksen alussa) Fálki kulkee melko pitkässä muodossa. Tilanne on kuitenkin paranemaan päin, lämmittelyn jälkeen ja aktiivisella ratsastuksessa sen saa jo hieman myötäämään.
-väistöt alkavat sujua. Hevosen tulisi olla väistössä melko suorana eli ulko-ohjan tukea ei saa unohtaa. Sisäpohje väistättää, paine tulee pitää niin kauan kunnes reaktio tulee. Ja kyllähän se sieltä tulee useimmiten. Ehkä hieman herkemmäksi sen voisi saada.
-mun täytyy opetella yhä enemmän ja enemmän käyttämään keskivartaloa puolipidätteissä, eli vetää "vyö kolmoseen" samalla kun teen ohjilla pidätteen. Vähitellen kenties ohjien käyttöä vähennetään ja keskivartalon merkitys kasvaa.
-töltti on nyt melko puhdasta ja juuri puhtautta yritän nyt pitää yllä. Tiellä se menee passitahtiseksi jos "nukahdan". Kentällä taas herkemmin ravitahtiseksi. Yritän vaatia hyvää tahtia, ja ratsastan tölttiä vain niin kauan kun se pysyy puhtaana. Nyt ei saa jäädä vain fiilistelemään vaan pitää keskittyä ratsastamiseen ettei töltti mene hompotteluksi.
-sitten kun saamme pyöröaitauksen on juoksutuskin helpompaa. Ajattelin että kerran viikossa voisin juoksuttaa ympyrällä sivuohjilla.

Uudessa tallissa




Tässä kuvia Fálkista treenin jälkeen kun se kuivuu ja syö sisällä. Yöksi se meni ulos koska siellä on sen mielestä mukavampaa vaikka tallissakin se kyllä viihtyy hyvin. Kesällä pidän sitä yöt sisällä ötököiden takia (ja ettei se syö ihan koko ajan).

Sunday, April 01, 2007

Lenkillä





Otin Fálkin käsihevoseksi lenkille ja oli tosi hauskaa välillä hölkkäillä ja välillä kävellä, ja silloin tällöin tottakai nautiskella auringosta ja taskusta löytyvistä porkkanoista :)