Fálkin ja Ainon treenipäiväkirja

Olemme islanninhevosruuna Fálki ja teknologiayrityksessä työskentelevä Aino. Haluatko tulla mukaan seuraamaan kuinka treenimme edistyy?

Wednesday, May 30, 2007

Hevosen elämää...

Fálki kumppaneineen saa olla nyt yötä päivää laitumella. Eikä millä tahansa laitumella vaan tooodella isolla ja vihreällä laitumella, joka on niin iso että ne pääsevät kauas pois ihmisten silmistä halutessaan. Ne laiduntavat siellä tyytyväisinä pienessä laumassaan, välillä leikkien ja välillä leväten. Todellista hevosen elämää siis. Ainoastaan miljoonittain esiintyvät hyttysen, polttiaiset ja mäkäräiset ovat riesana, mutta siksi kaikilla aikuisikään asti päässeillä onkin yllään ötökkäloimet. Täytyy koputtaa puuta, mutta vielä tähän mennessä Fálki ei ole alkanut hankaamaan itseään. Pidän peukkuja pystyssä ettei koskaan alakaan. Huomisesta alkaen tosin Fálki aletaan ottaa päivällä muutamaksi tunniksi sisään talliin. Siellä se saa hetken rauhan ötököistä ja tällä haluan ehkäistä myös sitä ettei se paisu muodottomaksi. Ainakaan vielä ei Muumin linjat ole kadonneet mihinkään, ja tuleehan tuolla isolla laitumella varmasti liikuntaakin, kun ne siellä temmeltävät keskenään.

Olen niin onnellinen Fálkin puolesta kun se saa olla noin ihanalla laitumella kamujensa kanssa. Hauskaa on myös se että meidän uusi kenttä alkaa olla valmis, tänään päästiin jo testaamaan: juoksutin ja sitten hieman ratsastin siinä. Se on vielä tosi pehmeä, joten ei siinä tölttiä pystynyt menemään, mutta siihen tulee öljysorakerros jonka pitäisi kovettaa pinta sopivasti.

:) :)

Sunday, May 20, 2007

Kisaraportti

Meidän ekat kisat olivat siis eilen Ylöjärvellä. Ja menestyshän oli tietysti huikea, kuten oletettavissa olikin! Heh, huijasinpas teitä!

Fiilis oli ennen suoritusta ja suorituksen aikana tosi hyvä. Ajattelin etukäteen että olisimme varmasti tosi jännittyneitä molemmat, mutta emme oikeastaan jännittäneet juuri ollenkaan. Radalla oli hauska ratsastaa. Fálki käyttäytyi kuin vanha kisapolle konsanaan, meni tosi helposti koppiin molemmissa päissä ja kisapaikalla oli lähinnä utelias kaikkea sitä kohtaan mitä ympärillä tapahtui. Kisasuorituksen jälkeen, kun olin tullut selästä, se meinasi nukahtaa aurinkoon :)

Tässä vähän arvosteluja tuomarilta.
Töltti: 4. passitahtinen, hyvä ryhti, kaunis muoto
Ravi: 3,5. siirtyminen liian aikaisin, 4-tahtinen
Käynti: 3,5. kiireinen
Laukka: 0. siirtyminen aikaisin, väärä laukka

Eli siis muut osiot menivät ihan kivasti, mutta väärään laukkaan se homma sitten kaatui. Kaikkein hauskinta oli että saatiin ennen meille kaikkein vaikeimmasta askellajista parhaat pisteet. Ja siitä askellajista, jossa en ajatellut olevan mitään ongelmaa, tuli nolla pistettä.

Ihan hauska kokemus ja voisihan sitä ajatella että kävisi aina silloin tällöin kokeilemassa ihan vaan huvin vuoksi. Mutta ennen seuraavia kisoja pitäisi saada ohjausta, en mä oikein yksin noita ongelmia osaa alkaa korjaamaan. No mutta tuota asiaa on ihan turha alkaa murehtimaan nyt, nyt on aika ottaa ihan rennosti, ihan tarpeeksi tässä on ollut kaikenlaisia stressin aiheita viime aikoina. Jos vaikka tekisi nyt kesäisiä, pitkiä maastolenkkejä Fálkin kanssa.

Friday, May 18, 2007

Pientä jännitystä

Hui. Olemme huomenna menossa Fálkin kanssa ekoihin kisoihimme :) Tänään treenasimme hiukan aikaa ja hups, töltti oli passitahtista, ravi nelitahtista, käynti laiskaa ja laukasta en tiennyt kumpaa laukkaa mentiin ;) Mutta ei se mitään, olihan se edes sinne päin.

Voi olla että kohta alkaa hieman jännittää.

Wednesday, May 16, 2007

Kesäkarva

Fálki ja tyttö

Tuesday, May 08, 2007

Kuvia kävelyltä



Välillä on kiva vain käydä rennosti kävelyllä ja ihmettelemässä uusia paikkoja.

Wednesday, May 02, 2007

Pilvin tunti

Olen nyt kuukauden verran ratsastanut aika lailla itsekseni tai siis ilman opetusta, kommentteja keneltäkään jne. Aloin hieman kaivata opastusta ja uusia ideoita joten kutsuin Pilvin katsomaan tilannetta. Oli tosi mukava tunti ja sain vahvistusta sille ettei se ole pelkästään mun mielikuvituksen tulosta että tuntuu että nyt menee Fálkin kanssa kivasti. Saatiin positiivista palautetta ja uusia harjoituksia.

Positiivista palautetta tuli ainakin siitä että töltti on nyt hyvää. Tilanne on juuri niin kuin itsekin olen pähkäillyt että alussa se on hieman passitahtista (muttei pahasti) mutta sitten kun lihakset lämpiävät niin se on puhdasta. Lihasten aukaisemiseen auttaa kivasti vaikkapa laukkapätkä, se tepsi nytkin, eli laukan jälkeen tuli puhdasta. Positiivista palautetta tuli myös siitä että Fálki hakeutuu nyt ihan oikeaan muotoon käynnissä ja töltissä.

Ravi on nyt melko heikkoa tai siis nelitahtista. Fálki nimittäin pyrkii töltille. Ravia tulee siis harjoitella myös, laitan tuohon kohta enemmän siitä asiasta.

Laukka on hyvää ja vauhdikasta (mutta sehän me jo tiedettiinkin ;)

Tässä näitä harjoituksia ym. joita voidaan tehdä maastossa:
-tempon vaihtelut töltissä, esim. jollain suoralla 1/3 hidasta, 1/3 keskitölttiä, 1/3 hidasta
-extrahidas käynti, jossa aktivoidaan takapäätä, ja siitä töltin nosto
-aktiivinen töltin ratsastus, jossa aktivoidaan pohkeella ja äänellä takapäätä ja viedään se siihen pisteeseen asti kunnes Fálki alkaa painaa edestä, jolloin pidätteillä leikitään etupää kevyeksi, ja sitten jatketaan taas takapään kanssa
-kiemurauraa töltissä tien laidasta laitaan
-väistöt käynnissä
-raviharjoitukset, joissa annetaan selkeät avut raviin siirryttäessä (kolmipisteistunta, kädet eteen harjaan), otetaan tuntuma ja jos muuttuu nelitahtiseksi niin taas tasapainotetaan jne. Tärkeää on ravissa pitää tuntuma ja pyrkiä sen säilyttämiseen vähitellen.
-raviharjoituksia on hyvä tehdä niin ylämäessä kuin suorallakin
-laukkaharjoitukset suoralla ja ylämäessä, tärkeää on asettaa hevonen oikein nostossa, Fálkilla laukannosto on hyvä tehdä puhtaasta ravista

Jos Fálki kiemurtelee itse, se on sen merkki että se yrittää luistaa käyttämästä takapäätä. Kiemurtelu täytyy lopettaa suoristamalla se pohkeella.

Nyt siis tuntuisi että tuo takapään aktivoiminen on se juttu jota aletaan työstää. Ja toinen juttu on puhdas ravi, jota pitäisi pystyä ratsastamaan tuntumalla. Kivaa että taas riittää hommaa! Motivaatiota myös riittää.