Join-up
Monty Roberts kutsuu join up-nimityksellä sitä tilannetta, kun hevonen hyväksyy ihmisen johtajakseen ja lähtee seuraamaan tätä oma-aloitteisesti, ilman riimun painetta.
Eilen maasta käsin-harjoitusten ja irtojuoksutuksen jälkeen tämä tapahtui ensimmäisen kerran minun ja Fálkin välillä siten että sen todella tiedostin tapahtuneen. Hevoset olivat hieman villejä irtojuoksutuksen jälkeen eivätkä meinanneet antaa kiinni. Annoin Fálkin hieman rauhoittua kentän kauimmaisessa nurkassa ja lähestyin sitä sitten sivusta ilman riimua tai mitään muitakaan kiinniottovälineitä. Se antoi minun tulla luokseen, rapsuttelin sitä ja puhuin sille hiljaa. En ottanut sitä kiinni. Pian käännyin pois ja lähdin kävelemään kohti kentän toista päätä. Kuulin perässäni askeleet. En katsonut taakseni. Kuulin vain askeleet jotka seurasivat minua. Fálki oli tehnyt päätöksensä, se seurasi minua ihan omasta tahdostaan.
"My goal is to leave the world a better place than I found it, for horses and for people, too." (M. Roberts)

2 Comments:
At 10:54 PM,
Anonymous said…
Mahtoi olla hyvä fiilis, kun Falki lähti seuraamaan. PS. Nyt ei ole näkynyt kovinkaan monta heppakuvaa.
At 3:52 PM,
Anonymous said…
Oli se aika kiva fiilis. Nyt näkyy taas vähän heppakuviakin :)
T: Aino
Post a Comment
<< Home