Fálkin ja Ainon treenipäiväkirja

Olemme islanninhevosruuna Fálki ja teknologiayrityksessä työskentelevä Aino. Haluatko tulla mukaan seuraamaan kuinka treenimme edistyy?

Thursday, May 04, 2006

Kentällä

Tänään oli vähän semmonen ja tämmönen päivä. Töltistä ei oikeen tullu mitään, en oikeen saanu koottua Fálkia tarpeeksi eli paha siinä on sitten enää tölttiä yrittää. Se painoi vähän ohjalle. Lisäksi se on peruutuksissa nyt keksinyt sen että se lähtee vänkäämään sivulle päin, joten täytyy keksisä siihen joku niksi.

Ravi ei vieläkään suju kaarroksissa oikeaan kierrokseen. Nyt musta alkaa jo tuntua että se on kehittänyt laukka-askelista jo tavan. Enkä oikeen tiedä millä mä saisin sen pois. Tai sitten se vaan on yhä vieläkin niin jäykkä siihen suuntaan ettei se yksinkertaisesti pysty menemään puhtaasti. Suoralla ei ole mitään ongelmaa, ongelma tulee vain kaarteessa.

Mutta tämmöisinä päivinä on muisteltava taas sitä mitä kaikki oli alussa ja miten hyvin se kuitenkin nyt jo menee kentällä. Alussahan se oli siellä ihan kummissaan ja sitä oli tosi vaikea edes ohjata. Eli hyvä näinkin.

Huomenna otetaan vähän vaihtelua eli maastakäsin työskentelyä, ehkä kokeillaan irtohypytyksenä jo pientä estettä. Ehkä sen tyylinen treeni voisi parantaa tasapainoa?

0 Comments:

Post a Comment

<< Home