Fálkin ja Ainon treenipäiväkirja

Olemme islanninhevosruuna Fálki ja teknologiayrityksessä työskentelevä Aino. Haluatko tulla mukaan seuraamaan kuinka treenimme edistyy?

Thursday, April 27, 2006

Tölttitunti

Nyt ollaan päästy jo siihen vaiheeseen että nostetaan töltti kootusta käynnistä eikä enää välttämättä pysähdyksestä-peruutuksesta. Otettiin jopa jo hieman pidempiä tölttipätkiä ja parhaimmillaan mentiin kierros tölttiä. Se taitaa olla ennätys tähän mennessä! Jipii!

Mutta yhtään mikään ei tule ilmaiseksi tämän hevosen kanssa. Koko ajan on ratsastettava. Mun täytyy opetella pitämään käsi rennompana ja aktiivisempana, valmiina reagoimaan siihen mitä hevonen tekee. Jos Fálki painaa ohjalle niin otetaan pidäte, otetaan enemmänkin mikäli se ei kuuntele pientä pidätettä, aina tarpeen mukaan mutta ei sen enempää, ja myödätään heti kun kuuntelee, salamannopeasti, ihan kuin ohjat olisivat kuminauhat. Ja sama juttu muun vartalon kanssa, jalat ja istunta aktiivisiksi. Pohkeet lähellä hevosta valmiina työntämään takaosaan vauhtia, vuorotellen pidätteiden kanssa. Istunnalla syvälle satulaan, "ihan kuin ratsastaisi hevosen ylämäessä tölttiin" (tota en kyl ihan tajua..)

Olen siis jäykkä ratsastaja. Miksei käsivarteni pysy rentona selässä vaikka kävellessä pystyn heiluttelemaan niitä ilman vaikeuksia? Siksi koska ratsastaminen on vaikeaa! Mitä enemmän ratsastaa sitä vaikeammalta se tuntuu. No ei nyt ihan. Mutta periaatteessa kai se on niin että mitä enemmän sitä tekee niin sitä tietoisemmaksi muuttuu omista virheistään ja sitä vaikeammalta se siis tuntuu.

Mutta nyt ainakin tietää sen että Fálki kyllä tölttää hienosti kun minä vaan opin ratsastamaan sitä oikein. Ja siinä ollaan varmaan jo päästy lähemmäs tavoitetta :)

Fálki on ihana.

0 Comments:

Post a Comment

<< Home