Fillarointia ja ratsastusta
Ajelin tänään fillarilla Saarikyliin ja takas. Oli tosi kivaa välillä taas nousta fillarinkin selkään! Sää oli tosi hieno - hellettä ja auringonpaistetta. Takaisinpäin tosin 10 km ajan satoi kaatamalla, mutta sehän vain virkisti hauskasti ;) Kotiin päästessäni olin mutakuorrutuksen peittämä. Muistui ihan vanhat ajat mieleen.
Fálkin kanssa oltiin perälenkillä. Alussa se yritti hieman kyseenalaistaa sitä että ollaanko nyt tosiaan lähdössä, mutta muuttui hyvin pirteäksi kun huomasi että lähdössähän sitä todellakin oltiin. Töltti on kurssin jälkeen ollut mun mielestä parempaa kuin ennen kurssia parin viikon ajan. Johtunee siitä että taas sopivasti "heräsin" kurssilla ja muistan taas ajatella omaa istuntaa ja ratsastaa aktiivisemmin. Silläkin on varmasti oma merkityksensä että olen nyt ennen jokaista maastolenkkiä viettänyt hetken kentällä ympyrällä väistöjä treenaten. Siten se ryhdistäytyy sopivasti ennen tölttiä.
Laukka on edelleen mysteeri.
Juoksuttaessa Fálki on vähän hankala, yrittää kääntyä sisäänpäin kun sen lähettää ympyrälle. No täytyy tehdä karivepsät.

0 Comments:
Post a Comment
<< Home